maanantai 7. lokakuuta 2019

Leikkurikokemus ja potilaan oikeudet Afrikassa


Oltiin noin reilu viikko sitten lounaalla yhessä meidän harkkapaikoista, jossa tutustuttiin yhteen paikalliseen ortopediin. Se oli tehny osan opinnoista Venäjällä, Moskovassa ja osan täällä Keniassa. Siitä tyypistä tuli heti tosi hyvät fiilikset ja kun tiedettiin, että sillä on Kisumussa oma klinikka niin kysyttiinki jo heti, että oisko meidän mahollista päästä tutustumaan sen klinikalle. Johtuen tästä tilanteesta, että sairaalat on edelleen kiinni lakon takia, ei olla päästy mihinkään sairaaloihin. Tää lääkäri oli heti silleen, että tottakai se onnistuu ja vieläpä koko porukan toivotti tervetulleiksi, kun ollaan aina tarjottu, että voidaan tulla pienemmissä ryhmissä. Ortopedejä on Kisumussa yhteensä 5 ja se on tosi kiireinen, mutta kaiken kiireen keskellä se järjesti meille päivän. Ei kuitenkaan menty sen omalle klinikalle ainakaan vielä, vaan ajettiin reilu kahen tunnin matka Ukwalaan sairaalaan. 

Ukwala on noin tunnin matkan päästä Ugandasta. Se sairaala oli ilmeisesti joku länkkäriprojekti. Siellä oli silläkin hetkellä amerikkalainen kirurgi ja lääkisopiskelijoita harkassa. Ja paljon länsimaalaisia käy siellä tekemässä harjotteluja. Sairaalassa on 80 potilaspaikkaa. Kierreltiin sen sairaalan poliklinikat, vuodeosasto ja laboratoriot. Niiden jälkeen tultiin leikkausosastolle. 


Kolme meistä pääsi seuraamaan sitä meininkiä sinne leikkaussaliin ja loput katteli ikkunasta, josta myös näki kaiken mitä siellä tapahtu. Olin niin innoissaan, kun pääsin sinne leikkaukseen, kun olin vaan haaveillu siitä, että pääsispä leikkuriin täällä. Potilas oli vähän vanhempi mies, ehkä reilu viiskymppinen. Sillä oli ihan valtava kasvain reidessä ja se oli ollu sillä noin 40 vuotta. Yks niistä opiskelijoista mittasi sen, niin pituudeltaan (jalansuuntaisesti) se oli 25 cm ja leveydeltään 17 cm. Se jenkkilääkäri kertokin meille, että täällä kaikki kasvaimet ja sairaudet etenee aika suuriksi ja mittaviksi, ennen kun niille tehään mitään. Monet lääkärit saakin täältä semmosta kokemusta, että omassa maassa on sitte tosi varma omasta tekemisestä. Se, ettei niille tehä mitään johtuu etusijassa rahasta. Kaikki maksaa tosi paljon ja ihmisillä ei oo varaa niihin. Tää jenkkilääkäri käy täällä noin pari kertaa vuodessa ja tekee leikkauksia puoli ilmatteeksi, niin ihmiset pystyy niitä paremmin makselemaan. 


En oo koskaan ollu leikkaussalissa Suomessa, mutta koulussa opitut asiat on suhteellisen tuoreessa muistissa ja kaikki aseptiikka ja hygienia on suhteellisen hanskassa ainakin verrattuna näiden paikallisten tapaan hoitaa asioita. Sitä toimintaa oli vähän jopa tuskallista seurata, kun tietää mitä kaikkee sille potilaalle voi seurata siitä, kun hygienia ei täällä oo niin justiinsa. 

Yleensä Suomessa, kun mennään leikkaukseen, niin kun se potilas astuu saliin, niin kaikki valmistelut on tehty ja leikkaus alkaa saman tien. Potilaan kanssa ehkä vielä vaihdetaan muutama sana ja monesti potilas voi olla tosi hermostunu ja voi vaikka pelätä, että herääkö sitä enää koskaan. Potilaan kohtaaminen on tosi tärkee asia ja vaikka henkilökunnalle toimeenpiteet voi olla rutiinia niin potilaalle se on ainutkertainen kokemus. 

Mua ahistaa nytki kun mä kirjotan tätä, että miltä siitä potilaasta tuntu siinä hetkessä. 
Sillon, kun se potilas saapu sinne saliin, niin siinä vaiheessa oli kaikki valmistelut ihan levällään ja kesken. Ne valmisteli steriiliä pöytää, yks hääräsi sen potilaan kimpussa ja musiikki pauhas kauheen kovalla. Ihmisillä oli puhelimet mukana ja välillä ne vilkas sitä. Ja ne saatto yhellä kädellä tyyliin valmistella jotain ja siinä oli steriilihanska. Jossain vaiheessa niillä loiskahti vähän Betadinea siihen pöydälle, no ei mitään vähän kuivataan. Siellä oli hulluna ihmisiä, mä en ees pysyny kunnolla perässä, mitä tapahtu millonkin. Seurasin aika paljon sitä, mitä sille potilaalle tehtiin. Hoitaja, joka hääräsi sen potilaan ympärillä ei puhunu potilaalle juuri mitään. Vaikka aina ihan mitä toimenpiteitä tekis, niin pitäs kertoo potilaalle mitä tapahtuu. Se hoitaja teki vaan kaikki kauheella vauhdilla ja potilas oli kans ihan ymmällään. Kaikki oli kauheeta repimistä ja riuhtomista. 

Hoitaja laitto kaikenlaisia lääkkeitä menemään ja ei kertonu mistään mitään. Ensimmäinen ihminen koko henkilökunnasta joka kunnolla jutteli sille oli tää jenkkilääkäri. Sitten se hoitaja avasi suun ennen nukutusta, kun ne rukoili sen potilaan puolesta. Rukoilu kuuluu ihan arkipäivään täällä. Siinä meni vielä hetki ennen kun se nukutettiin ja hoitaja vaan paino sen maskin sen naamalle. Musta toi on vaan kaikkein inhottavinta, ettei potilaalle ilmoteta, mitä tehään ja mitä tapahtuu. Ja sitä tapahtuu täällä ihan kaikille. 

Ne lääkäriopiskelijat kuvas puhelimella sitä kasvainta, mikä oli mun mielestä vähän outoo, kun se potilas oli siinä vaiheessa jo nukutettu. Suomessa otetaan myös kaikennäkösiä kuvia haavoista sun muista ihan vaan paranemisprosessin seuraamista varten, mutta tämmösistä asioista olis myös hyvä potilaan olla tietoinen. 


Täällä tulee vastaan jatkuvasti esiin ongelmia potilaan oikeuksien toteutumisesta. Oon nyt ollu viikon Orongon kylässä, josta kerron myöhemmin, mutta siellä, kun vanhukset on käyny lääkärissä jonkun vaivan takia, niille ei kerrota, mikä diagnoosi on, miten sitä voi itse hoitaa. Siellä lyödään vaan lääkkeet kouraan ja sit vaan takas kotiin. Monilla niillä on ihan turhia lääkityksiä, jotka on määrätty joskus aikoja sitten vaivaan x ja ne ei edes tiedä, mihin vaivaan mitkäkin lääkkeet menee saatikka, miten ne vaikuttaa. 

Orongossa meiän kaverit on kertonu, mitä kaikkea potilaat sairaalassa joutuu kokemaan. Toi sairaala, missä me oltiin, oli vieläpä tosi hyvä sairaala täällä. Äidit saattaa sairaalassa joutua synnyttämään ihan yksin ja vauva saattaa vaan tippua lattialle, kun kukaan ei oo vastaanottamassa. Hoitajat on tosi välinpitämättömiä, ja vaikka potilaat pyytäis monta kertaa hoitajaa paikalle, niin ei niitä kiinnosta. Jos potilas ei pääse vessaan ja tekee tarpeet sänkyyn, niin potilasta voiaan lyödä siitä hyvästä. Tää kaikki voi kuulostaa ihan uskomattomalta ja naurettavalta länsimaalasten korviin, mutta tämmöset asiat on ihmisten arkipäivää. 

Tää oli nyt aika pitkä ja raskas postaus ja taas ois voinu kirjottaa pidemmästikin, mutta ehkä parempi lopettaa nyt. Hyvä, jos joku jaksoi lukea loppuun saakka! Ensi kerralla jotain kevyempää settiä.

Roosa

8 kommenttia:

  1. Ompa kovaa settiä siellä. Uskon, et kirjoittaminen on hyvä tapa jäsentää asioita ja tilanteita joita koet siellä. Eräänlaista työnohjausta tämäkin vaikka juurikaan ei voida sua jeesata eikä toisenlaisia tulokulmia asioihin tarjoilla. Voimia jokaiseen päivään ja kokemukseen siellä. Hyvä kuulla myös se puoli, kuinka rukous on ihmisille arkipäiväistä j tärkeää siellä kun mikään ei ole itsestäänselvää. Tsemppihalaus ja kiitos jaosta❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneks voi purkaa ja käsitellä näitä asioita tänne, mutta ensisijasesti meiän ryhmän kanssa. Kiitos!

      Poista
  2. Taas huomaa, miten Suomessa valitetaan usein kaikesta ihan turhaan. Voitteko te opiskelijat antaa siellä yhtään "asennekasvatusta" näyttämällä jotenkin omalla esimerkillä miten noissa tilanteissa toimitaan.
    Ei varmaan oikein yhdellä käynnillä. Jos ois pidempään samassa paikassa niin ehkä vähitellen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai voidaan näyttää esimerkkiä ja näytetäänkin parhaamme mukaan ja kyseenalaistetaan asioita, mutta kun näki tuota toimintaa sairaalassa, niin tulee vaan semmonen olo, ettei halua olla osallisena tuota katastrofia. Se sotii jo omaa ammattietiikkaakin vastaan.
      Ja täällä ois niin paljon korjattavia asioita jo sairaanhoitajakoulussa ja monilla muillakin aloilla. Sieltähän ne esimerkit ja toimintamallit tulee.

      Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Oikeesti aivan hirveetä! Mulla nousee kunnon raivo pintaan kun lukee tällasta. Vaikka tällasta ei oo kiva lukee, niin oon sitä mieltä että on tosi hyvä että tällasia asioita nostetaan esille ja niistä puhutaan. Eihän me täältä pienestä Suomesta siihen paljoa pystytä vaikuttamaan, mutta oppiihan tässä edes suhteuttamaan asioita sekä arvostamaan kotimaata ja sitä, miten asiat täällä hoidetaan.
    Jotenkin ihan järkyttävää että tollanen on siellä aivan normaalia, tollasen ei pitäis MISSÄÄN olla millään tavalla hyväksyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä välillä mietin, että viittinkö kirjottaa näinki suoraan asioista, mitä oon nyt tehny, mutta mieluummin rehellisesti kertoo, miten asiat on, kun että kaikkia asioita kaunistellaan. Kuitenkin yritän tuoda asioita tätä maata ja näitä ihmisiä kunnioittaen.

      Poista
  4. Olipa taas kertomus. Voimia,Siunausta jatkossakin. Kyllä meillä Suomessa on hyvä olla täällä hoidetaan ja konhdellaan koiriakin paremmin Minkälainen Hallitus siellä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä vielä oo tarpeeks fiksu vastaamaan tohon hallituskysymykseen, mutta terveydenhuollossa ois paljon korjattavaa ja siihen pitäs saaha enemmän resursseja ja rahaa, koska kuitenkin on ihmishenkiä kyseessä.

      Poista