Viikko New Life -orpokodissa

Ollaan tämä viikko vietetty New Life -orpokodissa. New Lifessa asuu eri ikäisiä lapsia, joiden vanhemmat ovat syystä tai toisesta hylänneet heidät tai vanhemmat ovat kuolleet. Orpokodissa on kaksi yksikköä, taaperoille ja kehitysvammaisille. Terveet lapset ovat noin 1-5 -vuotiaita, kehitysvammaisista vanhimmat ovat jo teini-ikäisiä. Lapset asuvat orpokodissa niin pitkään, kunnes heidät adoptoidaan. Lapsilla on päivittäin ohjelmassa leikkiä, laulua, oppitunteja. Lapset on yhdessä mukana kaikissa päivän toimissa, joten lapset oppivat hyväksymään muut ja ottamaan muita huomioon. 

Hoitajat omistautuvat lapsille ihanasti ja antaa niille rakkautta ja huomiota tasapuolisesti. Lapsia on todella paljon, joten tietenkään kaikki eivät saa samanlaista määrää huomiota, kun vaikkapa meillä Suomessa on totuttu saamaan. 

Ensimmäisinä päivinä koin pientä kulttuurishokkia, kun seurattiin, miten hoitajat toimii lasten kanssa ja heidän kasvatustyylejä. Maanantaina seurattiin paikan sairaanhoitajaa, kun se valmisti suonensisäistä antibioottia yhelle lapselle. Aseptiikka oli todella hukassa ja sen sivusta seuraaminen oli aika mielenkiintosta. Lääkkeet säilytettiin pienessä komerossa, josta ne haettiin ja myös täällä on kansio, missä on lääkkeiden kulutuskortit.

Sairaanhoitajan huoneesta, kuvassa on vauvojen puntari ja keskoskaappi ilmeisesti.
Kuvan laatikoissa on kansiot jokaiselle lapselle.

Päästiin myös seuraamaan fysioterapeuttia. New Lifessa käy melko aktiivisesti fyssareita myös ulkomailta, mutta tämän hetkinen oli paikallinen. Seurasin fysioterapiaa noin parina päivänä, jonka jälkeen sain aikalailla tarpeekseni. Kauniisti sanottuna ainakaan muutaman lapsen kohdalla se ei ollut ollenkaan edesauttavaa kuntoutusta, eikä olisi hyväksyttävää Suomessa. Se tuotti lapsille aivan turhaa kärsimystä. 

Toisena päivänä tutustuttiin sairaanhoitajan kanssa paikalliseen äitiysoppaaseen, johon myös kirjattiin tietoja raskauden etenemisestä. Käytiin läpi myös paikallista rokotusohjelmaa lapsille, joka oli tosi kattava ja rokotuksia oli monenlaisia, mm. polio, hepatiitti ja keltakuume. Kerrottiin myös meiän Suomen rokotusohjelmasta ja puhuttiin synnytyksistä Suomessa ja Keniassa. 

Tiistaina käytettiin kahta lasta lääkärissä, koska ne oltiin palauttamassa takaisin niiden perheille. Toisen lapsen äiti oli kuollu, kun tää lapsi oli noin kuukauden ikänen ja toisen lapsen äidillä oli ollu mielenterveysongelmia, jonka takia se oli jättänyt lapsen paikalliseen sairaalaan. Lääkärissä lapsille tehtiin perustutkimus ja se oli melko nopeesti ohi. Se lääkäri oli tosi ihana tyyppi. Se kyseli jotain, että kuka näitä lapsia adoptoi. Ja se sano myös sitä, että pelkkä sukulaisuus ei riitä vaan pitää olla hyvä vanhempi. 

Seuraavana päivänä, kun lapsia ei ollu näkyny koko päivänä, niin ne oli jo aamulla lähteny uusiin koteihinsa. Hoitajat aika vähän kertoo meille näistä asioista ja tää kotiutushommakin eteni todella nopeesti ja oltiin vähän ihmeissään koko tilanteesta. Mutta tietenkin mahdollista on, että adoptioprosessi on jo kestäny jo paljon kauemmin ja tää lääkärikäynti oli vaan loppusilaus koko hommalle. Mutta toivottavasti niillä on kaikki hyvin. 

Yksi lastenhuoneista

Loppuviikolla vietettiin enemmän aikaa kehitysvammaisten kanssa. Niillä oli joka päivä ihania hipsutustuokioita. Me kaikki otettiin oma lapsi ja hipsuteltiin niitä mm. palloilla, siveltimillä ja pyyhkeillä. Hipsutustuokion lisäksi niillä oli myöhemmin hierontatuokio. Oli nii ihana nähä kun ne nautti niistä hetkistä niin paljon. 

Perjantaina me käytettiin niitä enemmän ulkona ja meille sanottiin, että lähetään kävelylle yhessä näiden kaa. Osalla oli tosi huonosti kulkevat pyörätuolit, mutta ajatus oli tosi kiva, et ne pääsee vähän ulkomaailmaanki. Sit kun päästiin porttien ulkopuolelle, niin me jäätiinki vaan siihen aidan eteen vilteille istumaan ja otettiin ne lapset syliin. Sit me istuskeltiin siinä varmaan tunti. Ilmeisesti tarkotus oli, että ulkopuoliset näkis niitä kehitysvammaisia. Täällä päin se tuntuu olevan enemmän sääntö, kun poikkeus, että kehitysvammaset lapsia hyväksikäytetään, piilotellaan ja hylätään. Pääsispä kaikki tommoseen paikkaan, jossa niistä huolehitaan. 

Torstaina käytiin myös lasten kanssa veneilemässä Victoriajärvellä. Siitäkään meille ei etukäteen kerrottu mitään, vaan yhtäkkiä alettiin lastaamaan lapsia autoon, et lähetään ajelulle. Sit meki ängettiin sinne niitten lasten sekaan ja sanottiin vaan toisillemme et varmaan vasta perillä nähään, mihin mennään. Se oli kyllä ihan parasta ja oltiin tyyliin enemmän innoissaan kun ne lapset. 

Lala Salama, eli hyvää yötä!

Roosa