Orongo - toinen koti

Olin Orongossa yhteensä neljä viikkoa ja siitä tuli mulle niin tärkeä paikka. Ne kaikki ihmiset tekee siitä paikasta niin rakkaan ja tulee olemaan tosi vaikeeta jättää kuukauden päästä hyvästit niille ja monille muille täällä. Tosiaan kuukausi enää tätä matkaa jäljellä! Ihan uskomatonta, miten nopeesti aika on menny. Kotiinpaluu tuntuu ahistavalta, mutta ihana myös nähä perhettä ja kavereita pitkästä aikaa. Se tulee kuitenkin olemaan tosi rankkaa samaan aikaan. Ei sitä osaa kuvailla sanoin semmosille, jotka ei oo kokenu vastaavaa. 

Orongo on ihan valtava kylä Kisumussa. Kuulin vasta äskettäin, että siellä on noin 80 tuhatta asukasta. Tarkasta luvusta ei voi mennä takuuseen. Täällä väestöä lasketaan ihan kynällä ja paperilla ovelta ovelle ja sitten talon oveen tai seinustaan lätkästään tarra, että tämä talo on laskettu. Orongossa on yhteisö orvoille ja leskille, jonka on ihana mama Florence perustanut. Se on mamalle ihan sydämen asia auttaa heikommassa asemassa olevia. Leskiä on noin parikymmentä ja orpojen lukumäärää en osaa sanoa. Lesket on suurimmaksi osaksi iäkkäitä ihmisiä, mutta joukkoon mahtuu myös nuoria naisia, joilla on pienet lapset. Kun pariskunta saa lapsia, nainen on aina se, joka jää kotiin hoitamaan kotia ja lapsia ja mies tuo leivän pöytään. Perheillä ei oo muuta tulon lähdettä, kun miehen tulot, joten kun mies kuolee, jää muu perhe puille paljaille. 
Vierailtiin kerran parin naisen luona, joiden yhteinen mies oli kuollut. Ainiin moniavioisuus on täällä tosi yleistä. Naiset asui vierekkäisissä taloissa ja niillä oli aita vain välissä. Molemmilla oli tosi huono taloudellinen tilanne. 

Vierailtiin lähes päivittäin muutamassa kodissa. Me pidettiin kirjaa kaikista asukkaista, joiden luona käytiin. Ollaan tehty palvelutarpeen arviointilomakkeen pohjalta kysely, joka on tähän ympäristöön sopiva. Kysytään terveydentilasta, lääkityksistä, ravinnosta, juomisesta, mielialasta, ihon kunnosta, näöstä, kuulosta, pärjääkö kotitöiden kanssa jne. Ja lisäksi mitattiin jokaiselta verenpaine. 

Ibuprofeenia ja antibioottia

HIV-lääkkeitä

Mistähän tuota alottais kertomaan. Monilla ikäihmisillä on paljon kipuja ympäri kehoa ja muita vaivoja. Monilla ei ollu mitään kipulääkkeitä ja jos oli niin se oli ibuprofeenia ja monet vetää täällä antibiootteja ihan joka vaivaan. Yksikin mummo kävi aina apteekissa valittamassa vatsakipuja ynnä muuta ja ne aina anto sieltä jonkun antibiootin ja ibuprofeenia. Ollaan yritetty monille selventää, ettei antibiootteja pidä ottaa ilman lääkärin määräystä. Monilla ibuprofeenin syöjillä on myös vaarana saada mahahaavaa, kun niitä syödään tyhjään mahaan. Pidettiin näistä aiheista muutama viikko sitten myös oppituntia. 
Kerran meiltä joku kysyi, että miksei me kanneta täällä jotain lääkepakkia, missä ois antibioottia, parasetamolia ja muuta tarpeellista. Antibioottiin en ees palaa enää, mutta se, että me tuotais jokaiselle yks paketti parasetamolia ei oo ratkasu mihinkään. Siitä ei oo mitään hyötyä, kun se kuitenkin loppuu joku päivä. 

Monilla oli semmosia vaivoja, joiden kanssa pitäis mennä käymään lääkärissä. Mutta koko tän ajan kun ollaan oltu orongossa, lääkärit on ollu lakossa ja sairaalat kiinni. Kysyttiin myös kaikilta, milloin viimeksi ootte käynyt lääkärissä. Mutta niin kun kerroin aiemmassa postauksessa, jossa oli potilaan oikeuksien toteutumisesta tällä, lääkärit ei kerro selkeesti, mihin diagnoosiin ne päätyy. Ne kirjottaa käsin potilaalle jonkunlaisen yhteenvedon käynnistä, mutta niistä ei saa mitään selvää.

Vettä mummoille

Täällä ikäihmiset asuu tosi usein lastenlapsien kanssa ja jotkut pitää huolta ihan pienistäkin lapsista, vaikka ikää on 70-80 vuotta. Lapset kuitenkin pystyi jonkun verran hoitamaan kotitöitä. Välillä tuntuu, ettei täällä oikeen ole vaihtoehtona vanhentua, kun pitää hoitaa kotia ja maatilaa, lapsia, kantaa vettä, käydä asioilla jne. Toisaalta kaikki tää työ mitä ne tekee on varmasti merkittävää siinä mielessä, että ne pysyy myös hyvässä fyysisessä kunnossa ja ne on koko elämänsä tottunu tekemään paljon työtä ja täällä ei kuitenkaan oo mitään koneita vaan kaikki tehdään käsillä. Kylässä on tosi vahva yhteishenki, mikä oli ihana huomata. Omista naapureista huolehditaan, kuin omasta perheestä. Myös me autettiin vanhuksia pyykinpesussa, astioiden pesemisessä ja kannettiin vettä.

Tiskit oottaa pesijöitä ja mehän ruvettiin hommiin

Vierailu ihmisten kotona on ollu tosi antoisaa ja opettavaista, kun näkee minkälaisissa olosuhteissa ihmiset elää ja ihmiset on aina tosi vieraanvaraisia. Ne on tosi kiitollisia ja onnellisia, kun saa valkosia vieraiksi. Välillä tuntee olonsa riittämättömäksi, kun ei voi oikeen tehä mitään niiden vaivojen helpottamiseksi. Mutta samalla tietää ja täytyy muistuttaa itseä välillä siitä, että ollaan tehty parhaamme ja ne on varmasti saanu myös meistä jotain ja ollaan voitu opettaa niille sairauksista ja terveydestä. Ja tulee mieleen yks tapaus, kun käytiin yhen pariskunnan luona. Molemmat oli iäkkäitä ihmisiä ja oltiin haastateltu niitä ja lopuksi otettiin verenpaineet molemmilta. Miehen verenpainetta mitattaessa huomasin, että sillä on tosi epätasainen ja matala syke. Toivottavasti se on meiän neuvomana käynyt lääkärissä sen takia, mutta sai ainakin tietää siitä ja sai ehkä selityksen muille oireille, jotka oli vaivannu.

Ihana mama Florence, niin upea ja työtä pelkäämätön nainen ja ikää 75 vuotta, mikä ei näy missään! Tietää itsekin, että on kovasta luusta tehty <3

Kirjotan myöhemmin vielä toisen postauksen Orongosta, kun kuvia ja asiaa on niin paljon, mitä haluan vielä jakaa tänne. 

Loppuun kuvia paikallisista herkuista

En kyllä muista kalan nimeä, mutta villinnäkönen se ainakin on.

Mama kasvattaa heinäsirkkoja!